Kesä tuli, kesä meni

Niin heilahti kaksi kuukautta ilman postauksia. Satoa ja paistoa on kyllä riittänyt. Erityisesti marjat ja omenat ovat olleet niin tuottoisia, että heinäkuun lopun jälkeen ei ole iltaohjelmasta ollut juuri puutetta. Mustaherukka pyöräytti viinirypäleen kokoisia marjoja, joista koekeittiö valmisti kesäisiä mojitotyylisiä drinkkejä. Ei huono, mutta sitruksen lisääminen antaa tarvittavaa lisähappoa yllättävänkin makealle mustaherukalle.

 

Pikaisena muistiinpanona päällimmäisenä mielessä pyörivä tämän kesän vitsaus eli lannoituksen puute. Ostomulta osoittautui köyhääkin köyhemmäksi ja kasvit kituivat alkukauden niukkuudessa. Sitten alkoi kanankakka ropista ja suunta kääntyi kohti kasvua, mutta ilmeisesti apu ei ehtinyt ajoissa eikä kanankakka ollut suotuisaa lantaa ihan jokaiselle kasville. Varsinkin kasvarin kasvatit ovat eläneet puutoksesta toiseen. Ensimmäinen kasvihuonekesä ei siis mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kaksi kurkkua, viisi viidakkokurkkua, chilejä, paprikoita ja raakoja tomaatteja, mutta onneksi myös tukuittain basilikaa. Se jos mikä on pitänyt kesäkeittiön virkeänä.

Valkosipulin kasvatuksessa onnistui ns. Merjan kanta, joka saatiin muutama vuosi sitten. Samassa penkissä ja samoilla antimilla kasvatettu "Kainuun kanta" oli ihan mitätöntä. Siispä jatkoon vain Merjan kanta ja suurimmat kynnet. Kunhan ilmat vielä toden teolla tästä jäähtyy.

Lehtikaalit virkistyivät ötökkäiskun jälkeen ja voivat nyt varsin hyvin. Koreitakin ovat.

Eli summaten tulevia koitoksia ajatellen: paskoa, paskoa, paskoa. (Oikeanlaista paskoa kullekin).
Reippaat välit penkkeihin. Taas on niin somasti tiivistä, että penkeissä pitäisi oikeastaan kulkea puujaloin.
Ötökkäin hyökkäyksestä voi toipua, jos on lehtikaali. Jos taas lanttu, niin toipuminen on epätodennäköisempää. 

Nauris maahan Pietarin-päivänä, pyhävaatteet yllä. Näin on kuulemma ollut ennen tapana, että tulee kauniita nauriita.
Juurekset on muuten vaivattomia ja hyväluontoisia. Toisin kuin esimerkiksi kurkut, jotka möksähtää heti, jos on kuivaa, köyhää tai kylmä.

Nyt on jäljellä syystyöt ja loputon määrä omenaa. Sosetta, mehua, hyvettä ja kuivattua omenaa syntyy ainakin omiksi tarpeiksi. Siideri on käymässä, mutta on vielä arvoitus tuleeko siitä juomakelpoista. Toivottavasti. 

Penkissä punertaa

Marjojen verhoaminen verkoilla ei ole meidän pihassa vaihtoehto. Yhtään lintua en halua pelastaa verkon kierteistä tai löytää raatoja kasvieni ääreltä. Siis suojaukseen on yritettävä käydä muilla keinoilla. Mansikkapenkissä punertavat nyt marjojen sijaan vasta kivet. Ne kannattaa kuulemma laittaa siinä vaiheessa, kun varsinaiset marjat ovat vielä raakileita. Silloin linnut opetetaan siihen, että tässä puskassa kasvaa vain kiviä. Nähtäväksi jää, toimiiko kikka vai meneekö marjat parempiin suihin.

Vinkit kiertoon

Kasvihuone tekee lomailusta entistä jännittävämpää, varsinkin kun lomalle ollaan lähdössä ensimmäistä kertaa vailla tuuletusjärjestelmää. Ennen lähtöä maahanupotettuun putkeen saatiin kuitenkin kiinnitettyä saavi. Pitkään sitä ei ehditty tarkkailla, mutta vesi tuntui kuin sujahtavan maan uumeniin. Minne se meni, sitä emme oikein tiedä. Ihastuttava naapuri kävi kerran lataamassa tynnyriin 100 litraa kahden päivän poissaolon jälkeen. Muuten olivat kasviparat aivan oman onnensa nojassa. Mutta ne selvisivät, aivan mainiosti, vaikka tuuletuskin oli minimissä.

Lomalompsauksen aikana oli valkosipuli jo saatellut itsensä nuppuvaiheeseen. Näitä kiehkuroita on ihasteltu vuosi toisensa jälkeen. Pari jätin tuottamaan itusilmusia, mutta muut napsin pois ja pyöräytin pannulla öljyssä suolan ja pippurin kera. Maku oli melko mieto eli soveltuu myös syötettäväksi "yök-en-syö" -sakille. Nuput säilyvät kuulemma vaasissa pari päivää ja soveltuvat myös pakastettaviksi tai peston pohjaksi. Pestoa siis seuraavaksi. Pakasteeseen asti ei meidän määrillä ole vielä asiaa.

Hyönteiset ja ötökät ruokailevat kasivmaalla ennätystahtia. Ei auttanut siis samettikukka ja minttu pitämään öttiäisiä loitolla. Ainakaan vielä. Sinapista oli jäljellä pelkät rangat, lantut ehtivät sirkkalehdille, kun invaasio iski ja nyt ovat vuorossa kaalit. Tämä harso ja verkkovastaisuus alkaa siis ottaa osumaa, kuten aiemmin jo ounastelinkin. En ole silti aivan valmis luovuttamaan. 

Tarkkana saa olla

Pihallamme kasvaa melko lailla niittyleinikkiä. Toisena vuonna luulin sen hentoisia kasvuston alkuja persiljaksi, joka sekin rehotti samassa paikassa. Sittemmin olen oppinut tuntemaan sen tavan kasvaa kaikkialle. Tänä vuonna muistin onneksi laittaa tikut rivien päähän, joista sain tunnistusapua sillä aika liki toisiaan kasvavat palsternakka (oik.), juuripersilja (kesk.) ja kitkettävä eli niittyleinikki (vas.). Nämä yksilöt ovat onneksi kasvattaneet jo ominaispiirteitä, joita vertailemalla syntyy onnistumisen elämyksiä. Monesta pienemmästä hahmosta niitä on aika vaikea löytää. Olen aiemminkin toivonut, että siemenpussissa olisi kuva sirkkalehdistä ja ehkäpä myös pienestä taimesta. Nämä istutin suoriin riveihin, mutta ehkä joskus olisi kiva heitellä siemeniä vähän rohkeamminkin sekapenkkeihin. 

 

Uusia kavereita

Muutama mansikka kasvaa kesäherkuksi kasvihuoneen seinustalla. Kuvassa näkyvä hassu tötterö on kaupan salaatti, joka lähti rohkeasti kohti uutta satokautta. Salaatin pitäisi olla mansikalle hyvä kumppani. Etulaitaan tuikin tähteeksi jääneitä pensaspapuja, jotka taulukoiden mukaan ovat myös mansikan kavereita. Kaalin kanssa kasvaa (kasvaa ja kasvaa) samettikukkaa. Tämä ruusukaali on säästynyt öttiäisiltä, mutta muita on kyllä joku hieman napsinut. Ehkä tilanne korjaantuu, kun kasvu ottaa kunnolla vauhtia.

Tänään menee vielä lisämaissit penkkiin, kunhan kanankakka laimenee veteen ja penkki saa riittävästi kasvuvoimaa. Lannoitteiden kanssa on tänä vuonna nuukailtu ja nyt ollaan tekemässä korjausliikettä. Onneksi pöhieköt pursuaa nokkosta, josta saa tuoksuvaista ravinnetta muutamassa päivässä vähällä vaivalla.

Tuntuu kuin 3 astetta

Sieltähän se kylmä sitten tuli. Päivälämpötilojen sijaan katse kääntyy nyt yön alimpaan. Kiinnostava on myös tuo sääennusteiden uusi "tuntuu kuin" ilmaisu. Tietävätköhän kasvitkin pysyä elossa, jos lämpöä on tarpeeksi, mutta se vain tuntuu kylmemmältä.

Toisin kuin Saarijärven Paavolla, ei oma elanto ole kiinni maan antimissa. Viljely tuottaa iloa ja pirskahtelevia makuelämyksiä, kaiken tämän jännittämisenkin jälkeen. Eikä ollut Paavolla myöskään hallaharsoa vetää peltojensa ylle. Että sikäli tämän sään kanssa vehtaaminen ja sen vahtiminen on lähinnä harraste. Tuikut kuitenkin sytytetään kasvihuoneeseen tunnelmaa ja lämpöä luomaan alkukesän kunniaksi.

ps. taimet näyttävät yhä verrattain stressaantuneilta, mutta toipunevat lämmöllä, kastelulla ja annoksella kasvuvoimaa.

Kasvihuone

Kasvihuone on viittä vaille valmis. Muiden kiireiden vuoksi se saa ensin muoviverhouksen ja vasta myöhemmin ansaitsemansa lasi-ikkunat. Taimia on liikaa. Kurkuille tulee kyllä ahdasta. Kaikki eivät mahtuneet millään, joten osa tomaateista saa tyytyä lämpimään seinustaan. Hyönteistorjuntaan mökissä kasvaa myös basilikaa ja samettikukkaa. Tosin ensimmäinen on tuottanut jo satoakin lautaselle. Kasteluntarve aavistuksen jännittää. Reikäletku on vedetty multaan, mutta aika näyttää, että miten se toimii.

Helteinen toukokuu on sekoittanut viljelyaikataulun ja sisäisen kellon. Mitähän ihmettä tämä kesä tuo tullessaan?

Kumppanuuskasvitaulukko kuumana

Taimituotanto on ollut tänä vuonna valtaisaa (käsittämättömästä syystä jokaista lajia istutettiin paljon). Niiden raijaaminen sisään ja ulos alkoi jo väsyttää, joten helteisyyden turvin vein osan jo ulos penkkiin. Sinne sujahtivat siis kaalit, lehtikaalit, ruusukaalit, maissit, purjot, latva-artisokat, sellerit (paitsi yhden nipun löysin niitäkin vielä taimien seasta), avomaankurkut ja kesäkurpitsat. Pensaspapua, punajuurta ja lanttua väleihin. Hyönteistentorjuntaan samettikukkaa, minttua, tilliä ja krassia. Erityisesti kaalit ympäröin kaikella tuoksuvaisella, koska ajatus verkoista on vähän vieras. Voihan se olla, että vielä päästän ärräpään tai pari, kun seuraan kaalikärpäsinvaasiota, mutta toistaseksi aion olla toiveikas ja luottaa luonnollisiin yhteistyökumppaneihini.

Penkit istutin kumppanuuskasvitaulukko kädessä eli kädenjatkeessa. Jotenkin tuo kumppanuuskasviajatus tuntuu vaan aika hyvältä. Siellä ne kaverit toisistaan hyötyy ja penkeistäkin tulee monimuotoisen näköisiä. Joka kerta, kun puhelin olikin toisaalla, niin pohdin kuitenkin laminoitua taulukkoa, joka kulkisi mukavasti mukana. Täytyy ryhtyä innovoimaan ja tekemään sään ja mullankestävää taulukkoa, joka kulkisi puutarhurin mukana sisältä ulos ja penkinreunaan. Tekisikö lapsille t-paidat, joista voi tarkistaa? Ne kyllä liikkuu aika lailla. Kirjoittaisiko tussilla vanhoihin farkkuihin? Pysyisi ainakin mukana eikä niitä tarvitsisi kovasti ehtiä, mutta riittääkö tila? Ehkä näiden tuloksen näemme seuraavalla istutuskaudella.

Löysin myös minitaimirivien rikkojen torjuntaan soveltuvan työkalun eli vanhan palettiveitsen. Sen kapea kärki napaa rikan kuin rikan hentoisia taimia häiritsemättä. Tietysti sillä oletuksella, että tarhuri sitä ahkerasti rivien välissä kuljettaa.

Tämän vuoden yksi uutuuksista on sinappi. Maku on rucolaa eli sinappikaalia vahvempi, mutta saman suuntainen eli eri hyvä. Täytyy yrittää jonkun noista antaa kukkia, sillä mikäpä olisikaan sen somempaa, kuin oman sadon sinappi.

Omenat ovat hurjistuneet ja piha kukki eiliseen asti aivan vallattomana. Kuuden vanhan puun omenalupaus saattaa tarhurin jo etukäteen virittyneeseen tilaan. Posti toi tänään Janoisen puutarhurin oppaan, jossa neuvotaan siiderinteon saloihin. Vaikuttaa vallan lupaavalta.

Puiden takaa löytyy uusi raksa. Tämä on kuitenkin pieni ja kevyt kasattava sekä varsin tarpeellinen eli kasvihuone. Kasvihuonekurkut, tomaatit, melonit ja paprikat kukkivat jo ja osa pukkaa jo hedelmääkin. Kurkut tosin olivat stressissä ja tekivät pelkkää hedekukkaa, mutta meloni pyöräytit jo emikukkasenkin pienen palleron kera. Uusi makrolinssi kännykkäkameraan tarjoaa kivasti mahdollisuuksia leikittelyyn.

Kasvihuoneunelmat elävät jo ruukuissa taimivaihettaan. Piirustuksetkin ja aikataulukin alkavat olla valmiita. Enää siis romukasan siirto, perustusten teko, rungon pystytys, ikkunoiden kiinnitys ja muovitus sinne, minne eivät hamstratut ruudut riitä. Pikku juttu siis, eikö?

Tomaatteja tuli taas niin paljon, että osa niistä täytyy varmaan kasvattaa kasvihuoneen seinustalla ja tietysti ystävien, tuttavien, sukulaisten ja kylänmiesten puutarhoissa. Kasvihuoneeseen siirretään avomaalta myös munakoisot ja paprikat. Niiden sato on jäänyt kovin vähäiseksi taivaan alla. Lisäksi haaveissa on mojovia kasvihuonekurkkuja sekä kirpsakoita viidakkokurkkuja. Oheinen kaunotar venyttelevine kärhöineen on kurkun taimi.

Itteään kai tästä saa syyttää

Nuo pienen viljelyn vuodet (koska rakentaminen ja remontointi) ovat nyt vaarassa keikuttaa laivaa. Muutaman vuoden jatkunut kevennetty viljely on nyt aiheuttanut kertakaikkisen hulluuden. Kaikkia taimetettavia kasveja ei ole vielä laietettu kasvamaan, pöytä on täynnä erilaisia juurespusseja ja koko ajan löytyy vielä uusia kasveja, joille ei ole vielä määriteltyä paikkaa. Näin kävi esimerkiksi perunan kanssa. Miten voi unohtaa perunamaan, joka kerta? Summa summarum, tästä kaikesta epämääräisestä sanailusta, käännetty maa ei tule millään riittämään. Perunat torniin plomps. Rivit täyteen ja loputtomasti merkkitikkuja sekaviljelymaille. Ja valtaamaan uutta alaa pihamaalta. Missä on sanottu, että pihalla pitää olla tilaa muuillekin kuin kasveille? Lapset puihin ja riippumattoon. Pallonpeluun hoitakoot toisaalla.

Nyt kävi siis kalpaten ja otti ohraleivän (ps. myös ohraa olisi pussillinen odottamassa pientä "ketopaikkaa" varten)

Taimet ovat vähän himpuloita, mutta varsin eloisia. Sen sijaan daalioiden juurakot eivät. Kellarin sijaan ne olivat kellarin käytävässä, jossa ei voi välttyä pakkaselta. Toiveikkaana laitoin nekin multaan, mutta pelkään perinnön paleltuneen. Aika näyttää. Myös Kylmäkäsittellyt siemenet pääsivät vihdoin multaan. Onnistuessaan niistä kasvaa pihaan kovasti toivottua kaunistusta eli punaista isotähtiputkea, kirjopikarililjaa ja karhunlaukkaa. 

Paljonko on tarpeeksi

Nyt, kun tämä kasvatuskausi kiihtyy vääjäämättä kohti istutuksia (vain kuukausi aikaa ensimmäisiin istutuksiin), niin sitä epätoivoisesti yrittää etsiä edellisvuonna tehtyjä kumppanuuskasvikaavioita ja muistella mihin niitä kasveja tuli tuikittua. Turhaan. Kaikki tuntuu kadonneen ja on alettava alusta. Kasvilistan pidetessä kädet painetaan poskille ja suusta päästetään epätoivoa hohkava lausahdus: "Pitää kääntää aika lailla uutta maata." Paljonko on tarpeeksi ja muistetaanko tilaa jättää myös potuille. Olisikohan joku kehittänyt laskurin, jolla saisi laskettua neliöt tarvittavalle viljelysmaalle?

Viikolla silmäni osuivat myös huolestuttavaan tosiasiaan, että viljelyksemme ei olekaan vyöhykkeellä II vaan III. Tämä asettaa kaiken uuteen valoon. Magnoliahaaveet ottivat vähän osumaa, kun sen eloisuus kärsii II-vyöhykettä korkeammalla. Voi elää pari vuotta, mutta tuskin kukkii.

Tällaista tämä taas on: epäterävää. Kuten sinivuokkojen kuvaus ennen aamukahvia.

Voihan pääsiäispupu

Naapurissa majaillut metsäjussi on pomppinut pihassa kuin maanomistaja läpi sateisen pääsiäisen. Pupu intoutui karsituista omenanoksista, joista saattaa kyllä löytää muutaman haukun nuortakin oksaa. Sitten se tarkisti lintulaudalta tipahtaneet auringonkukansiemenet ja pähkinät. Lopuksi jussi suuntasi matkansa kohti valkosipulipenkkiä, jota onneksi vielä verhoaa hentoinen lumipeite. Aika näyttää pystytäänkö me elämään samassa puutarhassa. Onneksi latva-artisokkakorvat kasvavat vielä sisällä turvassa moiselta pedolta.

Taimihylly ja sen ympäristö näyttää aivan hamstraajan huoneelta. Huuhdeltuja maitopurkkeja,  vessapaperirullia, voirasioita ja noutoruokapurkkeja on kasattu odottamaan uusia kylvöjä ja koulintoja. Taimien ja lajien määrää on tänävuonna kasvatettu urakalla. Hyllyllä on syötävien lisäksi paria perennaa ja elefanttiheinää. Samettikukat ja munakoisot eivät meinaa itää, mutta basilika näyttää tuottavan tulosta.

Runsauden ohella kokeillaan kaaleja. Lehtikaalihan rehotti viimekesänäkin kuin itsestään. Nyt sitä on montaa sorttia ja näköä. Ruusukaali on jo kylvetty ja pienet sydämmelliset sirkkalehdetkin nousseet hienosti. Jos kaalihomma onnistuu, niin täytyy lähteä rasvareissulle, sillä kyllähän höyrytetty ruuskaali, kaalilaatikko ja kääryleet voita kaipaavat. Jos ennen mentiin Ruotsiin, niin mihinkäs nyt kuuluu mennä?

Suunnittelun ohella käynnissä ovat pienet kevätpuuhat. Miniatyyri tarjoaa vision suurista latva-artisokista uuden kasvihuoneen laidalla. 

Omenapuuiden ylimääräiset oksat saavat vielä tänä vuonna kyytiä. Sitten ne pitää varmaan jättää jo rauhaan. Vanhat puuparat tuottavat herkkuomenoita, mutta rehottavat yhä aika lailla. 

Kylmää kyytiä

Ensimmäisen kerran mullassa on siemeniä, joita pitää kylmäkäsitellä. Vaikkei kyseessä olekaan kovin monimutkainen prosessi, tuntuu se silti jotenkin jännittävältä. Toivo siementen itämisestä ei ole kovin korkealla. Mutta voihan se onnistuakin.

Viikko mullassa vettymässä, sen jälkeen kylmään ja parin kuukauden kuluttua virkistymään. Toiveissa ovat karhunlaukka, isotähtiputki, kirjopikarililja sekä köynöspinaatti. Viimeksi mainittu tosin viskattiin pusseineen päivineen pakkaseen, vaikka nekin olisi varmaan pitänyt ensin mullata ja pakastaa vasta sitten.

Helpointa lienee muistaa kylvää siemenet syksyllä. Muistaminen on avainasemassa, vaikka oli kiireilläkin jotakin tekemistä siihen, että nyt ollaan jännän äärellä.

Kasvua

Nousivathan ne latva-artisokat sittenkin. Kaikkiaan kahdeksantoista tainta on aloittanut matkansa siemenestä kohti maukkaita kukkanuppuja tuottavia ilonaiheita.

Eilen illala syntyi myös lista taimetettavista kasveista ja se on kyllä syntisen pitkä. Aiemmin päivällä, kun löytyi vielä Tunkion tukipuun haaveilemien espanjalaisten paprikoiden / chilien siemeniä. Niistä kuulemma joka kymmenes potkaisee sukat jalasta ja kaikki muut yhdeksän ovat herkullisia paistettuina ja sormisuolalla maustettuina.  

Meidän siemenvarastot ovat epämääräisissä laatikoissa, mutta jonkinlainen laatikosto niille olisi varmaan tarpeen. Nyt on eritelty esikasvatettavat, kylmäkäsiteltävät ja suoraankylvettävät, mutta syksyn tullen kaikki rapsahtaa varmaan taas iloisesti sekaisin. Laatikossa olisi hyvä olla edellämainittu lajittelu ja vielä mahdollisuus lajitella kylvökuukauden mukaan.

Latva-artisokat eivät nousseet. Eikä ensimmäiset chilit. Siemenet olivat vähän vanhoja, mutta aiemminkin ovat myös vanhat siemenet yllättäneet. Ei kai niidenkään suhteen sovi olla ikärasisti? Vanhassa saattaa hyvinkin olla vara parempi. 

Uusintakierroksen siemenet olivat tulleet siemenpussissa, jonka sisällä oli pienempi pussi. Aromipussi? No ainakin siemenet ihan tuoksuivat latva-artisokalle. Aika voimakkaasti jopa. Itämisen todennäköisyys lienee siis kohtuullinen.

Kokeneet latva-artisokistit myös kertoivat, että juurakot kannattaa talvettaa kuin daaliat. Ehkä tänään kylvetyistä siemenistä lähtee siis perintö kasvamaan?

(En ole vielä kuullut, että tietotekniikka olisi saavuttamassa hajun välitystä. Näissä puutarhablogi-asiossa se tulisi kyllä ehdottomasti tarpeeseen. Voisi tallentaa herneen, tomaatin, ruusun, mustaherukan, mullan, omenan ja vaikka siemenen tuoksun. Ja sitten voisi matkustaa toisten puutarhoja nuuskimaan.)

Aika laittaa latva-artisokat tulemaan, että voi alkaa haaveilla sadosta. Vuonna 2013 latva-artisokat kasvoivat kohisten ja kukat pisteltiin parempiin suihin juhlallisin menoin. Sen jälkeen on pitänyt yrittää hillitä lajien kirjoa ajan ja käännetyn maan puutten vuoksi. Tänä vuonna saa olla niin hillitön kuin huvittaa, kun suurimmat rakentamiset ja remontit on tehty. Yksi rakennus pihalle vielä nousee: kasvihuone. Sinne on tarkoitus laittaa gazpachon ainekset eli kurkku, tomaatti, chili ja paprika. Viileän tulisen keiton voi jo melkein maistaa. Näinä talvipäivinä, kun ei vielä huonot säät, tuhohyönteiset, taudit tai rikkakasvit vaivaa.