perjantai 27. heinäkuuta 2012
















Korkeuksiin kasvavia, kukkasia, herkkuja ja paljon odotettuja. Ennustukset lupaavat lämmintä, mutta ehtivätkö kasvit tarttua sään tuomiin mahdollisuuksiin? Sillä aikaa voimme ainakin nautiskella silmänruokaa ja marjoja. (Rastaat jättivät taas reilusti marjoja myös pakastettavaksi.)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

























Herneet ja maissit muodostavat kauniin kaarikujan. Itse tuonne mahtuu ryömien, mutta pupusen on hyvä tästä kulkea moikkaamaan myyrää mansikalle.

torstai 19. heinäkuuta 2012














Uudet perunat kanttarellikastikkeessa. Kuulosti hyvältä ja olisi myös maistunut, ellei perunoissa olisi ollut yllätystä. Ovat ottaneet jonkun taudin. Ja vaikka kuinka etsii, niin netti ei anna varmaa vastausta. Ariellen ei kai pitäisi näyttää tältä. Masentavaa. 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012







Oi kesä! 
Muutaman aurinkoisen hetken jälkeen kerääntyvät pilvet taas taivalle.


Eipähän tarvitse kastella.

perjantai 6. heinäkuuta 2012













Suunnittelemattomuus aiheuttaa kyhäelmiä. Kurkut ovat virkistyneet sen verran, että toivo sadosta alkoi taas elää. Ja sen mukana, tietysti, muistui mieleen myös kurkkujen tukeminen. Olisi tietysti ollut suotavaa pohtia tätä istutusvaiheessa, mutta jotenkin tämä nyt meni perinteisen kaavan mukaan. Hutkitaan ensin ja tutkitaan sitten vasta. 

Jostain syystä kurkut olivat kuitenkin osuneet kahteen linjaan, joten tukeminen näytti mahdolliselta. Pienen pohdinnan ja materiaalien etsimisen jälkeen tuloksena on yllä nähty kyhäelmä. Ajatuksena on, että kurkut iloisesti nousevat kanaverkolle eivätkä jää maata vasten homehtumaan. Nähtäväksi jää, tarttuvatko kurkut syöttiin ja kestääkö Cucumb climb buddy 2012 -malli ehyenä kesän loppuun saakka?

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hitaan, kylmän ja sateisen alkukesän jälkeen kasvu alkaa pikku hiljaa näyttää merkkejä. Lisäistutuksetkaan eivät tosin tuottaneet merkittävää tulosta kyssäkaali-, juuripersilja- ja palsternakka penkeissä, mutta alkuperiäisnousukkaat näyttävät oikein hyviltä.


Ensimmäiset perunat on nautittu palsta-alueen laidalla voin kera. Ovat vielä melko pieniä, mutta maussa ei ole valittamista. Tomaatit ja mansikat riiputtavat raakileita. Jälkimmäisten kimpussa on tavattu rastaita ja nokkimisen jäljetkin ovat ilmeiset. Muutama rastas on päästetty naapurin verkoista pyristelemästä, joten painia on käytävä verkon ja herkun välillä.

Härkäpapuun voi aina luottaa. Se kukkiikin niin kauniisti.