maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tomaattisadon odottelu on alkanut. Tänä vuonna onnea koetellaan Tiny Timin ja Out Door Girlin kanssa. Eli varsin perinteisin värein ja muodoin mennään. Täytyy ensin opetella tukemaan tomaatit oikein ennen kuin lähtee laajentamaan lajien kirjoa.

Satoa toivotaan myös purppuraisesta basilikasta, korianterista, persiljasta, samettikukasta ja sipulista. Vähän omituiselta tuntuu laittaa sipulit siemenestä, kun aiempina vuosina ne on tuikattu sipuleina maahan. Mutta pussissa kehuttiin myös versoja, joten ei kai se ihan turhaa siis voi olla.

Vihreyteen ehtineet kasvustot tuntuvat olevan jotenkin hitaalla. Monet viivyttelevät sirkkalehdissään ja oikeat lehdet antavat vain odotuttaa itseään. Mutta ottakoon aikansa, kunhan eivät ota ja kuole. Hieno on tuo pikkuinen salkoruusu jo sirkkalehdistä alkaen.




sunnuntai 25. maaliskuuta 2012














Kaunis kiitos Partsipuutarhurille!

Tässä pikaiset vastaukset kysymyksiin.


1. miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
Innostus puutarhoihin syntyi palstaviljelyn kautta. Toiveena oli saada omat perunat ja porkkanat lautaselle. Mutta sittemmin se on tietysti lähtenyt vähän käsistä. Blogi syntyi tarpeesta pitää päiväkirjaa palstalaiselämästä muistoksi ja ohjenuoraksi itselle. Blogi on toiminut hyvin muistuttamassa edellisvuosien erheistä ja onnistumisen ilosta. Joka kevät sitä tuntee itsensä vähän aloittelijaksi, joten edellis vuotinen sato on hyvä pitää muistissa. 

2. mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?

Tähän kysymykseen on mahdotonta vastata, sillä oikeastaan ihmeellisin on aina se kasvi, joka työntyy mullasta. Eli tavallaan vastaus on sirkkalehdet ja ensimmäinen lehtipari. Sitten tietysti aina varma ja maukas raparperi, red curi kurpitsa, tomaatit, eksoottiset bataatit... 

3. mikä on puutarhafilosofiasi?

Tiivistetysti: Ainahan sitä voi yrittää. Ja ensi vuonna sitten uudestaan.


Haluan jakaa tämän tunnustuksen toki eteenpäin eli kiitos inspiraatiosta

Puolenaarin puutarhaan. Kasvien lomassa ihania reseptejä, varsinkin "liiallisen" kesäkurpitsasatoon. 

Pienelle puutarhalle Kauniita kuvakoosteita, lempeitä kesähetkiä.

Kanatarhaan Kukapa voisi vastustaa kanoja ja kissoja ja taimia?

Karoliinan puutarhaan Vinkkejä ja järjestäytymistä. Kiitos vyöhykekartasta.

Mimmille Yksinkertaista, innokasta ja kaunista.

Tunnustukseen liittyvät kysymykset ovat tässä
1. miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2. mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3. mikä on puutarhafilosofiasi?


Haastan kaikki yllämainitut blogistit näihin vastaamaan, sekä jakamaan tunnustuksen eteenpäin viidelle inspiroivalle pt-blogille.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Näivettyneiden taimien johdattamana nyt otetaan käyttöön järeämpi ase eli kuu. Nyt aletaan siis seuraamaan vanhan kansan oppien mukaisesti kuukalenteria. Seuraavat siemenet pääsevät multaan uudenkuun aikaan eli 22.3. Sen pitäisi olla vahvin päivä istuttaa maan päällä hedelmiään kasvattavia kasveja. Maan alla hedelmäänsä muhittava kasvit sen sijaan kannattaa istuttaa kuun laskiessa. Ja jos haluaa olla oikein täsmällinen, niin istuttelee perunansa ja porkkanasa täydenkuun loisteessa.

Istutusvimmaan löytyi jääkaapista pari viime vuotista bataattia. Olisihan noista saanut keittoakin vetisen liemen kera, mutta koettakoon nyt itämistä. Runsasta ja vankkaa satoa ei bataateista kaiketi kannata odottaa, mutta ainakin se on hauska tököttäessään kuukausi tolkulla puoliksi ulkona mullasta vailla mitään elonmerkkejä. Mutta ennen kaikkea se on toimiva maanpeittokasvi. Hyvä kumppani esimerkiksi latva-artisokalle tai jollekin korkeuksiin kiipivälle.


perjantai 9. maaliskuuta 2012

















Kuolema korjasi satoa. Osa taimista sai epähuomiossa vettä pullosta, jossa oli ollut lannoitetta. Kohtasivatko ne siis taimipoltteen? Vai tuulettiko kuivuus elämän kasveista?

Uutta yritystä varten itäjät peitellään minikasvihuoneeseen, kunnes ovat valmiita kohtaamaan ulkomaailman.