maanantai 26. huhtikuuta 2010














Vihdoinkin pääsimme maan ääreen. Talven jäljiltä oli muutama pupun jättämä papana, myyrän kolo ja pieniä aitavaurioita, mutta muuten elämisen jäljet olivat enempi keväiset. Fasaani-kukko oli hyvin pitänyt kuria tiluksilla. Siinä se kiersi aitaa komennellen meitä työhön. 

Monivuotiset kasvit olivat jo aloittaneet kasvunsa. Ruohosipuli oli gourmet-mitassa (juuri sopivaa tilpehööriksi hienostelualkuruoalle), raparperi herkullisilla aluilla ja persiljakin oli omalla paikallaan jo tulossa. Hämmennyksen sekaisin tuntein niitä katseli, kun pitkästä talvesta huolimatta ne olivat jo niin virkkuina vastaanottamassa kesää. 














Pientä nyppimistä ja risujen harvennusta oli tietysti heti pakko päästä tekemään. Seuralaiset tosin halusivat keskittyä mieluummin eväisiin ja mullansyöntiin, joten puuhaa jäi runsaasti myös uusintakierrokselle.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010



















Aurinko patistaa nyt taimia kasvamaan ikkunalla. Osa pienokaisista ärtyi hieman muutosta, mutta toivo elää. Ei sillä, etteikö taimien määrä olisi riittävä, vaan vaalimisen vuoksi. 

Valo toi mukanaan myös hulluuden. Mullassa muhii nyt tutumman ruusukaalin lisäksi myös vesimelonia. Ja maissikin odottaa multamistaan. 

Sitten vaan istutussuunnitelmaa luomaan termospullokahvien kanssa mullan reunalle ja maata muokkaamaan.

perjantai 9. huhtikuuta 2010















Kouliminen on aloitettu, tai pikemminkin koulimisen harjoittelu. Multasormi keskellä suuta siirrettiin ensimmäiset tomaatit turveruukkuihin peläten hentojen juurien vaurioittamista. "Elinkelpoisia" taimia oli kuitenkin niin paljon, että lopulta ykisön seiniksi käärittiin kunnon siivut HS:a biojätepussityyliin. Krukmakare, kun on tod.näk. päätynyt vorojen pitkiin kynsiin. 

Tomaatit vahvistuvat jo yksiöissään munakoisojen odotellessa vielä varsinaisia lehtiä. Nyt täytyy kuitenkin lähteä hakemaan lisää multaa. Multapussista tarttuu käteen enää pohja, kun linjasto saatiin optimioitua niin tehokkaaksi.

tiistai 6. huhtikuuta 2010















Maata näkyvissä ja vettä sataa. Pian alkaa tuoksua multa. 

Tomaateilla ja munakoisoilla kaikki hyvin ja ahtaasti. Koulintaharjoitukset alkanevat tänään. Tai kunhan tässä koppeutuu.

Alulle pitäisi saattaa myös uusien lajikkeiden istutus, taimihyllyn valmistus, portin suunnittelu ja valmistus sekä jäsenten venyttely ja voimistelu tulevaa maankääntöoperaatiota varten.

Parvekkeella on tuliaisia Kainuusta, jota nimitetään brutaalisti Ukin tuhkaksi. Siinä sitä kelpaa sitten kasvien köllötellä, kunhan pääsevät maakosketuksiin.